Kelpaisiko kiharat? Uusi tuttavuus kissamessuilla

Selkirk rex

Selkirk rex

Kierrellessäni lemmikkimessuija lauantaina osuin kissarotuja esittelevään täyteohjelmapätkään.

Esittelypöydälle nostettiin kotikissasta persialaiseen, maine cooniin, birmaan ja siperiankissaan asti näytille olentoja, joiden taustasta kerrottiin tarinoita ja tosiseikkoja. Järjestäjänä oli Catfanciers of Finland.

Kuvan kiharainen oli minulle uusi selkirk rex. Osuin kasvattajan juttusille hieman myöhemmin ja sain kuvata karvapörrön vielä likempää. Vielä harvinaisen rodun pentueita tulee pari vuodessa, yksi lähiaikoina, ja jopas alkoi bloggaajan mieli tehdä Lappeenrantaan.

Rex-kissarodut ovat tavanneet saada nimensä paikannimen mukaan, kuten Cornish rex, mutta Selkirk oli alun perin perheenjäsenen sukunimi. Pehmopörröt ovat hyvin harvinaisia; niitä lienee Suomessa satakunta. Kuvia vaikkapa catinka.fi:n, tapaamani kasvattajan, sivuilla. Siellä on tietoja myös kihara- ja väriyhdistelmistä ja siitä, mitä kasvatuksessa saa käyttää.

Tuttavapiirissäni ei ole kovin paljon rotukissoja, vaikka kissarakas kaikin puolin olenkin. Luen mielelläni rotuotuksista kertovia blogeja, koetan kuvitella, millaista olisi rutistaa 12-kiloista maine coonia, ja muistan lapsuudesta sukulaistädin siamilaisen, Joken. Omat kissat ovat aina olleet kotikissoja, maatiaisia, vaikka Pepistäkin toisinaan kysytään, onko se venäjänsininen. Ja kovin tutunnäköinen näyttelyssä rotua edustamassa ollut kissa oli.

Näyttelyissä olen käynyt harvoin, minusta kun ne ovat ihmisten touhuja, joilla ei ole paljon kissojen kanssa tekemistä. Kauan kauan sitten ensimmäisestä kissanäyttelystä jäi tympeä maku suuhun. Joku kissa parkui levottomana häkissään, ja kasvattaja selitti, että se oli saanut pentuja vähän aiemmin ja etsi nyt niitä. Pentuhäkki oli salin ovensuussa houkuttelemassa väkeä sisään. Sydän musertui, kun kuuntelin emon hätää huoneen toiselta puolen ja ajattelin bisnesmielen päätöstä. Jätin kissanäyttelyt vuosiksi väliin.

Siksi oli mukavaa ja lohdullista jutella Cat-Inkan väen kanssa ja huomata, kuinka he tunnistavat kissojen stressin hälisevässä tapahtumassa. Kuulin vähän taustaa; siellä taitaa olla kaikin puolin eläinrakasta ja rauhallista väkeä. Käymään saisi kuulemma ihan oikeasti mennä. Kiitos juttuhetkestä, Arja! Toivottavasti pääsitte turvallisesti kotiin.

Ahaa, terveisiä myös sabotööri Ninniltä, joka hyppäsi näppäimistölle varmistamaan, että myös omasta kissasta välitetään, vaikka toisesta vähän kirjoitellaankin. Äsken kun olin Instagramissa, tietokonekissamme vaihtoi sivuksi iltapäivälehden. Ja mistä siellä kirjoitettiin? Siitä, millaisia  isiä LEIJONAT ovat…

Sain messuille vapaalipun, koska bloggaan messujen aihepiireistä.