Blogielämässäni on tapahtunut ja meneillään kaikenlaista uutta ja jännää. Olen esimerkiksi liittynyt Bloggaajien blogiyhteistyöt -ryhmään Facebookissa. BB-kamut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu vain bloggaajille. Ylläpitäjinä ovat Kaaosta ja kukkamekkoja -blogin Jonna ja Meriannen mielessä -blogin Maiju.
Ryhmään kuuluu eri alojen bloggaajia. Perhe- ja mamablogien lisäksi siellä on lifestylestä asti kaikenlaista. Minä olen siinä matkablogin Facebook-tunnuksilla, vaikka myös kissablogini on linkitetty sinne. Ryhmäläiset voivat esim. sopia yhteisestä haasteesta, jonka julkaisupäivä on sama, tai kirjoittaa vierailupostauksia toistensa blogeihin.
Niinpä tänään meillä on virtuaalikissavieraita. Kaiken takana on äiti -blogin Hannamari tarjoutui kirjoittamaan esittelyn omista ihanista kissoistaan vieraskynäilijänä. Tunnelmallinen teksti ja kuvat ovat tällä kertaa Hanskin:
Meidän kissat.
Kun olin lapsi toivoin aina koiraa, sillä kaikilla sukulaistädeillä oli jonkinlainen koira. Sitten serkkuni hankki kissoja ja huomasin myös kissojen olevan sosiaalisia ja ihania. Äitini kuitenkin inhosi kissoja.
Loppujen lopuksi rippikoulukesänäni meille muutti ihana sekarotuinen koira, Juulia. Muutin pian pois ja koirakuume jäi. Asuin pitkään yksikseni ja katselin aika ajoin hädänalaisten koirien kuvia. Iso silmäiset kärsivät eläimet kerjäsivät kotia, ymmärsin kuitenkin myös sen vastuun ulkona käyttämisineen. Aamupöhnässä hyiseen räntäsateeseen lähtö ei vain houkutellut.
Muutaman vuoden kuluttua tapasin mieheni ja muutimme yhteen. Koska meillä ei silloin ollut eläintä ja olin työttömänä kotona, asia tuli taas ajankohtaiseksi. Aloin puhumaan koirasta miehelleni, mutta koska hänellä oli huonoja kokemuksia koirista (eikä häntäkään ulkoiluttaminen kiinnostanut) ja hänellä oli aiemmin ollut kissoja, hän toivoi kissaa. Loppujen lopuksi ymmärsin, että juuri kissa voisi sopia meille.
Aluksi haaveilin kaikista mahdollisista kissaroduista vuorotellen, mies kuitenkin halusi jotain… edullisempaa. Aloin tutkia ilmoituksia maatiaisista kunnes törmäsin ilmoitukseen erään kissanäyttelyn seurauksena syntyneeseen vahinkopentueesta. Kissa maksoi 60€, mutta sain mieheni vakuutettua siihen, että juuri sellaisen kissan haluan. Lopulta haimme pienen mustan mytyn johon rakastuin ensi silmäyksellä.
Kissasta tuli Igor, mammanpoika ja minusta kissaihminen.
Igor oli ujo, säikky pentu jolla oli valtavat lepakon korvat ja utelias luonne. Igorin rotumääritelmä rokotuskortissa on ”Siam Mix”, sillä siinä on siamilaisen lisäksi jotain muuta rotua (kissaspessulääkäritädin arvaus on Egyptin Mau) ja se on tärkeä tieto jos kissa sairastuu, sillä tietyt sairaudet ovat yleisempiä tietyillä roduilla.
Isot korvat ja jatkuvasti muuttuva kaksivärisyys ovat peruja siamilaiselta emältä, samoin pään muoto. Kissa on lisäksi oudon pitkä! Sen selkä, kaula ja tassut ovat huomattavasti pidemmät kuin normimaatiaisella. Ystäväni kiteyttikin kissan lauseeseen ”Se venyy ja valuu kuin räkä”. Kaiken kaikkiaan Igor on kaunein näkemäni kissa.
Luonteeltaan Igor oli alkuun kyllä yksi maanvaiva! Hän nimittäin laulaa/kujertaa/maukuu paljon, siihen totuimmekin nopeasti, mutta ne kolttoset! Hän vei sukat, lankakerät ja kirjekuoret piiloon, kakki mielenosoitukseksi nenäni eteen kun tulin kotiin, änkesi yöpaidan alle kun nukuin… Aikamoinen veijari siis.
Kahta vuotta myöhemmin, alkuvuodesta 2012 meille muutti noin 6-7kuukautinen tyttö kissa nimeltä Milli.
Hänen tarinansa alkoi hylkäämisellä sillä hän kasvoi pentueessa josta sai kyllä kodin, mutta parin viikon päästä hänet hakenut nainen pyysi pentueen omistajaa hoitamaan Milliä hänen viikon lomansa ajan. Omistajasta ei kuulunut enää mitään.
Noin kuukauden päästä Millin haki nainen jolla oli jo ennestään iso kolli ja toinen tyttökissa. Lopulta tuo omistaja luopui kissasta, sillä Milli nälkiintyi hänen luonaan sillä kolli ei antanut Millin syödä. Kun menimme hakemaan Milliä, siitä huomasi, että se oli huomattavasti pienempi kuin normaalit maatiaiset ja eläinlääkärissä minulle kerrottiin, että kissan kunto ja hurja ruuan ahmiminen kertovat omaa surullista tarinaansa. Millistä irtoaa edelleen karvaa ihan hirveästi ja se johtuu eläinlääkärin mukaan pentuajan nälkiintymisestä.
Aluksi Milli kyyhötti yksin piilossa, josta Igor yritti houkutella sitä leikkimään. Ja Milli jyrisi kuin katujyrä. Luulin ensin, että naapurissa rempataan sillä se kuulosti oikeasti joltain työkoneelta, ei alle 3kiloiselta pikkukisulta.
Syöminen ja piilottelu olivat Millin lempi puuhia. Hän söi ja söi ja söi. Lopulta hän näytti takaapäin jalkapallolta jolla on pää ja pienenpieni häntä ja tassut. Aloin huolestua kissan kunnosta ja käytin eläinlääkärillä. Mitään ei oikein voinut tehdä sillä Igor söi vähän, mutta Milli tyhjensi ensin oman kuppinsa ja sitten vauhdilla Igorin kupin. Igoria varten ruokaa piti kuitenkin pitää jatkuvasti esillä.
Sylissä Milli sojotti jäykkänä, mutta vieressä hän välillä saattoi pari minuuttia istua rapsutettavana. Pahansisuinen neiti oli aina, kun tapahtui jotain arvaamatonta tai joku tuli liian lähelle. Eläinlääkäri suositteli leikkuuttamista ja niin lopulta tehtiin. Leikkaus itsessään meni hyvin, mutta sen jälkeen kissa oli hirveän kipeä ja lopulta tuli sisäinen tulehdus. Annoimme erilaisia lääkkeitä ja juoksimme eläinlääkärissä. Lopulta hän parani ja äkkiä hän halusikin olla koko ajan lähellä: sylissä, vieressä ja nukkua keskessä.
Sylissä hän edelleen vähän sojottaa, mutta nykyisin hän kuitenkin tulee itse ja kehrää tyytyväisenä. Myös leikit Igorin kanssa alkoivat luistaa ja heistä tuli oikea pariskunta. He putsaavat ja hellivät toisiaan, välillä vähän leikitään ja niin kuin kaikissa parisuhteissa, myös heillä on välillä riitoja.
Sitten vuoden 2012 lopussa meille syntyi kauan odotettu prinsessa Lilli. Kissat ensin vieroksuivat huutavaa lasta, mutta kun tyttö nukkui, molemmat menivät mielellään viereen köllöttelemään. Ja kun Lilli alkoi ymmärtää kissojen päälle heistä tuli sellainen kolmikko, että se on jo liikuttavaa.
Nyt kun Lilli on kaksivuotias kissat saavat välillä kovaakin kyytiä, mutta kumpikaan ei sähise tai pure retuuttavaa tyttöä. He nimittäin tietävät sen, että kukaan muu ei heille niin paljoa nameja syötä, kuin heidän luottoruokkijansa Lilli.
Hanski – Kaiken takana on äiti.
pinnineppi's Blog 