Jonnan lahja kaikille kolmelle saapui herkkuvaihdossa

10735435_546002732196392_1091661617_n

Kissablogissahan voi saman tien esitellä kaikki herkut, eikö niin. Niinpä päätin osallistua Mintun herkkuvaihtoon täällä sen sijaan että hamuilisin matkakarkkijuttua toisen blogin puolelle.

Niinpä sitten paketti saapui, ja kas mikä mukava yllätys, se tuli Jonnalta, jonka blogia seuraan mutta joka on rakas ystävä bittielämän ulkopuoleltakin. Hädin tuskin ehätin kynnyksen yli, kun laatikkoa oli jo tarkastamassa kaksi asiantuntijaa. Olikohan siinä erityisen tuttu tuoksu entisestä kodista?

10747749_386800448139512_8546596_n10731636_1495584504050767_795608042_n

Palveluskunta ihmetteli, pääsisikö paketin sisältöön ensinkään käsiksi, kun niin tarkasti oltiin vahtimassa laatikon avaustaitoja. Töissä usein taittelen lootia litteiksi, mutta uudet, täydet paketit ovat tietysti harviaisempia.

10723828_580881755378096_267589024_n

Mitähän laatikosta löytyikään…

10802903_401240556710663_308397939_n
10802944_1555689664646273_205920481_n
10802633_1495001517451846_720787984_n

TV Mixin Comedy oli uusi tuttavuus, ja ilmeisesti se aika uusi sekoitus onkin, koska Facebookissa näyttivät kyselevän, että hymyilyttääkö. Makeita, enimmäkseen pehmeitä ja hedelmäisiä karkkeja.

Lisäksi mukana oli vanhaa kunnon Supersalmiakkia ja Fazerin suklaapatukka, jossa mansikkaa, vadelmaa, tummaa ja vaaleaa suklaata.

20141104_130131

10632368_702691933150647_945663306_n
Sekä kahvia. Jonnan ihana kortti muistutti monista yhteisistä kahvihetkistämme, joita meillä oli varsinkin silloin kun vielä asuimme samassa kaupungissa:

10727455_393653234124891_2099862354_n

Kissoille oli kolme leluhiirtä, jotka ne kaivoivat laatikosta heti ja lähtivät antamaan kyytiä niille ympäri kämppää.

10735140_1573150032915288_2065918771_n

Ninni löysi ensimmäisen hiiren, vei sen suussaan sängyn alle piiloon ja suhisi ja murisi Pepille, joka yritti osille. En ole tuon elukan suusta ikänä kuullut moista ääntä, ja kyllä karvakasat varmasti laihtuvat. Onkohan kissoille pieniä askelmittareita? Iltapäivän kokemusten perusteella kyllä kilometrejä kertyy.

Palveluskunnalle oli kissaheijastin, ja siinä on kätevä klipsi, että voi vaihtaa takista ja laukusta toiseen. Pysyy hyvin eikä tule reikiä vaatteisiin niin kuin hakaneuloista. Jonna taisi muistaa senkin, että olen heijastinfriikki.

Onneksi Pepillekin riitti hiiri:

10785006_376784082446767_2061030145_n

Äskettäin kuulin rouskutusta ja rutinaa. Ovatkohan nuo leluja sittenkään? Onneksi Jonna oli pakannut mukaan kolme hiirtä kaikkiaan. Yksi on valkoinen – vielä.

10735235_955095831184642_669843303_n

Niinpä minulla oli kelpo alkupala ennen lounasta.

Tästä Mintun postauksesta näet, miten paketit pääsivät perille. Ja Jonnan Kaaosta ja kukkamekkoja kannattaa seurata.

Kiitos ideasta, Minttu, ja lahjasta Jonnalle. Kehräyksiä meiltä!

Kuvat blogin Instagram-tililtä pinnineppiblog. Varustin ne aihetunnistein #MintunHerkkuvaihto #JonnanLahja.

Vierailijan kissat / Hanski / Kaiken takana on äiti & uusi Facebook-ryhmäni

Blogielämässäni on tapahtunut ja meneillään kaikenlaista uutta ja jännää. Olen esimerkiksi liittynyt Bloggaajien blogiyhteistyöt -ryhmään Facebookissa. BB-kamut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu vain bloggaajille. Ylläpitäjinä ovat Kaaosta ja kukkamekkoja -blogin Jonna ja Meriannen mielessä -blogin Maiju.

Ryhmään kuuluu eri alojen bloggaajia. Perhe- ja mamablogien lisäksi siellä on lifestylestä asti kaikenlaista. Minä olen siinä matkablogin Facebook-tunnuksilla, vaikka myös kissablogini on linkitetty sinne. Ryhmäläiset voivat esim. sopia yhteisestä haasteesta, jonka julkaisupäivä on sama, tai kirjoittaa vierailupostauksia toistensa blogeihin.

Niinpä tänään meillä on virtuaalikissavieraita. Kaiken takana on äiti -blogin Hannamari tarjoutui kirjoittamaan esittelyn omista ihanista kissoistaan vieraskynäilijänä. Tunnelmallinen teksti ja kuvat ovat tällä kertaa Hanskin:

Meidän kissat.

Kun olin lapsi toivoin aina koiraa, sillä kaikilla sukulaistädeillä oli jonkinlainen koira. Sitten serkkuni hankki kissoja ja huomasin myös kissojen olevan sosiaalisia ja ihania. Äitini kuitenkin inhosi kissoja.

Loppujen lopuksi rippikoulukesänäni meille muutti ihana sekarotuinen koira, Juulia. Muutin pian pois ja koirakuume jäi. Asuin pitkään yksikseni ja katselin aika ajoin hädänalaisten koirien kuvia. Iso silmäiset kärsivät eläimet kerjäsivät kotia, ymmärsin kuitenkin myös sen vastuun ulkona käyttämisineen. Aamupöhnässä hyiseen räntäsateeseen lähtö ei vain houkutellut.

Muutaman vuoden kuluttua tapasin mieheni ja muutimme yhteen. Koska meillä ei silloin ollut eläintä ja olin työttömänä kotona, asia tuli taas ajankohtaiseksi. Aloin puhumaan koirasta miehelleni, mutta koska hänellä oli huonoja kokemuksia koirista (eikä häntäkään ulkoiluttaminen kiinnostanut) ja hänellä oli aiemmin ollut kissoja, hän toivoi kissaa. Loppujen lopuksi ymmärsin, että juuri kissa voisi sopia meille.

Aluksi haaveilin kaikista mahdollisista kissaroduista vuorotellen, mies kuitenkin halusi jotain… edullisempaa. Aloin tutkia ilmoituksia maatiaisista kunnes törmäsin ilmoitukseen erään kissanäyttelyn seurauksena syntyneeseen vahinkopentueesta. Kissa maksoi 60€, mutta sain mieheni vakuutettua siihen, että juuri sellaisen kissan haluan. Lopulta haimme pienen mustan mytyn johon rakastuin ensi silmäyksellä.

Kissasta tuli Igor, mammanpoika ja minusta kissaihminen.

Igor

Igor oli ujo, säikky pentu jolla oli valtavat lepakon korvat ja utelias luonne. Igorin rotumääritelmä rokotuskortissa on ”Siam Mix”, sillä siinä on siamilaisen lisäksi jotain muuta rotua (kissaspessulääkäritädin arvaus on Egyptin Mau) ja se on tärkeä tieto jos kissa sairastuu, sillä tietyt sairaudet ovat yleisempiä tietyillä roduilla.

 Isot korvat ja jatkuvasti muuttuva kaksivärisyys ovat peruja siamilaiselta emältä, samoin pään muoto. Kissa on lisäksi oudon pitkä! Sen selkä, kaula ja tassut ovat huomattavasti pidemmät kuin normimaatiaisella. Ystäväni kiteyttikin kissan lauseeseen ”Se venyy ja valuu kuin räkä”. Kaiken kaikkiaan Igor on kaunein näkemäni kissa.

Luonteeltaan Igor oli alkuun kyllä yksi maanvaiva! Hän nimittäin laulaa/kujertaa/maukuu paljon, siihen totuimmekin nopeasti, mutta ne kolttoset! Hän vei sukat, lankakerät ja kirjekuoret piiloon, kakki mielenosoitukseksi nenäni eteen kun tulin kotiin, änkesi yöpaidan alle kun nukuin… Aikamoinen veijari siis.

Kahta vuotta myöhemmin, alkuvuodesta 2012 meille muutti noin 6-7kuukautinen tyttö kissa nimeltä Milli.

Hänen tarinansa alkoi hylkäämisellä sillä hän kasvoi pentueessa josta sai kyllä kodin, mutta parin viikon päästä hänet hakenut nainen pyysi pentueen omistajaa hoitamaan Milliä hänen viikon lomansa ajan. Omistajasta ei kuulunut enää mitään.

Noin kuukauden päästä Millin haki nainen jolla oli jo ennestään iso kolli ja toinen tyttökissa. Lopulta tuo omistaja luopui kissasta, sillä Milli nälkiintyi hänen luonaan sillä kolli ei antanut Millin syödä. Kun menimme hakemaan Milliä, siitä huomasi, että se oli huomattavasti pienempi kuin normaalit maatiaiset ja eläinlääkärissä minulle kerrottiin, että kissan kunto ja hurja ruuan ahmiminen kertovat omaa surullista tarinaansa. Millistä irtoaa edelleen karvaa ihan hirveästi ja se johtuu eläinlääkärin mukaan pentuajan nälkiintymisestä.

Milli

Aluksi Milli kyyhötti yksin piilossa, josta Igor yritti houkutella sitä leikkimään. Ja Milli jyrisi kuin katujyrä. Luulin ensin, että naapurissa rempataan sillä se kuulosti oikeasti joltain työkoneelta, ei alle 3kiloiselta pikkukisulta.

Syöminen ja piilottelu olivat Millin lempi puuhia. Hän söi ja söi ja söi. Lopulta hän näytti takaapäin jalkapallolta jolla on pää ja pienenpieni häntä ja tassut. Aloin huolestua kissan kunnosta ja käytin eläinlääkärillä. Mitään ei oikein voinut tehdä sillä Igor söi vähän, mutta Milli tyhjensi ensin oman kuppinsa ja sitten vauhdilla Igorin kupin. Igoria varten ruokaa piti kuitenkin pitää jatkuvasti esillä.

Sylissä Milli sojotti jäykkänä, mutta vieressä hän välillä saattoi pari minuuttia istua rapsutettavana.  Pahansisuinen neiti oli aina, kun tapahtui jotain arvaamatonta tai joku tuli liian lähelle. Eläinlääkäri suositteli leikkuuttamista ja niin lopulta tehtiin. Leikkaus itsessään meni hyvin, mutta sen jälkeen kissa oli hirveän kipeä ja lopulta tuli sisäinen tulehdus. Annoimme erilaisia lääkkeitä ja juoksimme eläinlääkärissä. Lopulta hän parani ja äkkiä hän halusikin olla koko ajan lähellä: sylissä, vieressä ja nukkua keskessä.

Sylissä hän edelleen vähän sojottaa, mutta nykyisin hän kuitenkin tulee itse ja kehrää tyytyväisenä. Myös leikit Igorin kanssa alkoivat luistaa ja heistä tuli oikea pariskunta. He putsaavat ja hellivät toisiaan, välillä vähän leikitään ja niin kuin kaikissa parisuhteissa, myös heillä on välillä riitoja.

Sitten vuoden 2012 lopussa meille syntyi kauan odotettu prinsessa Lilli. Kissat ensin vieroksuivat huutavaa lasta, mutta kun tyttö nukkui, molemmat menivät mielellään viereen köllöttelemään. Ja kun Lilli alkoi ymmärtää kissojen päälle heistä tuli sellainen kolmikko, että se on jo liikuttavaa.

Nyt kun Lilli on kaksivuotias kissat saavat välillä kovaakin kyytiä, mutta kumpikaan ei sähise tai pure retuuttavaa tyttöä. He nimittäin tietävät sen, että kukaan muu ei heille niin paljoa nameja syötä, kuin heidän luottoruokkijansa Lilli.

Hanski – Kaiken takana on äiti.

http://kaiken-takana-on-aiti.blogspot.com/