Intoa, uskoa, ihmislaatua: ravinteita öljystä kissoille ja koirille

10723871_594634843998676_1153305470_n

Olin kuljeskellut Meidän viikonloppu -messuilla jo pitkän päivän. Matkabloggaaja oli nuuskinut Metsämessuja ja erikoisvieraana olleen Kymenlaakosn tarjontaa. Kissabloggaaja oli keksinyt, mistä kirjoittaisi ilmaislipun vastineeksi Eläinystävä oli vaellellut lehmiä ja lampaita katsomassa.

Olin vähän surullinen. Miten kaukana olemme, kun lehmiä pitää tulla katsomaan johonkin messuhalliin. Ei minusta maatalon töihin olisi, enkä tunne siitä syyllisyyttä. Olen silti kasvanut tinkimaidolla, sitä haettiin pääläriin lähitalosta, eivätkä kaupan litkut maistu minusta miltään. Ostan maitoa vain, jos tiedän vieraideni sitä kahviinsa tarvitsevan.

Kun katselin kanoja ja muistin, miten äitini kesätyö koulutyttönä oli huolehtia sadasta kanasta, itkin jo. En minä halua asua kananhajussa, mutta kai jokin kaipuu luontoon on sisäänrakennettuna meissä.

Niinpä päätin kiertää kissat vielä kerran, omat kun odottivat parin tunnin bussimatkan päässä. Ja kävellessäni osuin osastolle, jossa luki Nutrolin, ja siinä puhuttiin jotakin öljyistä ja lisäravinteista kissoille ja koirille. Mikä juttu tämä on, en ole kuullutkaan?

Seitsemän vuotta sitten oli kaksi pariskuntaa, jotka rupesivat kehittämään omille eläimilleen sopivia tuotteita. Koiraharrastajia, joukossa rasvahappotutkija, tohtori Mikko Griinari.

Sain käteeni esitteen sekä Mediaplanetin tuottaman lemmikkiaiheisen ilmoitusliitteen, joka kuulemma oli ollut perjantaisen Helsingin sanomien vällissä. Siinä oli juttu aiheesta Kissasi saattaa tarvita ravintolisää. Artikkelissa viitattiin lemmikkiopas.fi-sivustoon.

Opin, että kissa tarvitsee arakidonihappoa, rasvahappoa, jota koira tai ihminen pystyy tuottamaan. Nutrolin-tuotteet ovat ihmislaatuisia. Seitsemästä tuotteesta viisi on koirille ja kissoille kaksi. Yksi ei ole kalaöljypohjainen, ja koska kaikki ovat ihmislaatuisia, siitä voi tehdä vaikka salaatinkastiketta. Joku ottaa seniorikissan öljyä kalaöljyn asemesta, niin eivät kalaröyhtäisyt kuorsua kurkussa.

Perheyritys kuulosti siltä, että jos kohta on tieteellisen tarkkaa ja korkealaatuista, bisnes ei ole kylmää. Mukana on tarinoita ja inhimillistä lämpöä, intoa ja uskoa asiaansa. Hyviä kokemuksia.

HESY on saanut tuotteita käyttöönsä. Niin henkilökuntakin kuin mummokissat ovat innoissaan, kun natisevia niveliä voi venytellä ja kissat ovat alkaneet liikkua ja leikkiä. Löytökissan kuntohan voi olla tosisurkea, kun ravinto on ollut mitä sattuu, jos paljon mitään. Pitääkö toivoa vikaa etikettikoneeseen, että pulloja riittää kissalahjoituksiin? No eeei…

Kun Nutrolinin tarina oli aivan alussa, he menivät koiratapahtumaan pikkuruiselle osastolleen. Eihän aluksi ollut isoon manööveriin varaa. He puhkuivat intoa ja olivat vakuuttuneita siitä, että laadukas tuote täyttäisi paikkansa. Koiraväki ja testikoirat olivat jo innostuneet asiasta ja näyttöä oli, että tuote tepsii.

Ja sitten tuli ison eläinruokateollisuusyrityksen edustaja ja koetti ajaa tylysti päälle. Noin henkisesti. Onneksi nämä toipuivat tyrmistyksestään ja jaksoivat jatkaa. Tiedemiehen pikkutarkkuudesta voi kuulemma mennä takuuseen.

Oloni alkoi kohentua siinä tarinoidessa, ja mainitsin kaksi kissaani. “Ota siitä yksi pullo mukaasi”, kuului luonteva kehotus. Olinhan jaksanut kuunnella heidän tarinaansa, ja päiväkin alkoi olla lopussa…

Kun Pepillä ja Ninnillä on kymmeneen vuoteen vielä matkaa, senioriöljy jäi hyllyyn. Öljy lisätään ruokaan (minä annoin märkäruoassa), jos kohta jotkut kissat kuulemma haluavat herkutella sitä suoraan lusikasta. Ei meilläkään mitään parafiiniöljyruiskua tarvinnut kaivaa esiin, ja aloitin pienellä lirauksella. Pullon kyljessä on suhde, kuinka sitä annetaan, mutta taisin antaa vain puolelle kissalle ensimmäisellä kerralla. Avattu öljy pitää säilyttää jääkaapissa.

Lieneekö öljyn vaikutusta, että herätysmekaniikka tahdistui. Eivät ne ennen ole tuollaisella stereokehräyksellä herättäneet. Ninnin piti toki päästä nuolemaan tänäkin aamuna kulmakarvani järjestykseen, odottihan uusi Helsinki-päivä matkabloggaajaa, mutta sitten ne asettuivat kumpikin jalkoihini ja hyrisivät tasatahtiin kylki kyljessä, kunnes olin valmis nousemaan. Kavereita meidän kissat tietenkin ovat, mutta on niillä vähän erilainen tapa leikkiä ja tavallisesti omat paikkansa nukkua pitkin minua. Vaan ei, aamuhurina ainakin kävi kuin rasvattu!

10735079_343540759158576_80230393_n

Kelpaisiko kiharat? Uusi tuttavuus kissamessuilla

Selkirk rex

Selkirk rex

Kierrellessäni lemmikkimessuija lauantaina osuin kissarotuja esittelevään täyteohjelmapätkään.

Esittelypöydälle nostettiin kotikissasta persialaiseen, maine cooniin, birmaan ja siperiankissaan asti näytille olentoja, joiden taustasta kerrottiin tarinoita ja tosiseikkoja. Järjestäjänä oli Catfanciers of Finland.

Kuvan kiharainen oli minulle uusi selkirk rex. Osuin kasvattajan juttusille hieman myöhemmin ja sain kuvata karvapörrön vielä likempää. Vielä harvinaisen rodun pentueita tulee pari vuodessa, yksi lähiaikoina, ja jopas alkoi bloggaajan mieli tehdä Lappeenrantaan.

Rex-kissarodut ovat tavanneet saada nimensä paikannimen mukaan, kuten Cornish rex, mutta Selkirk oli alun perin perheenjäsenen sukunimi. Pehmopörröt ovat hyvin harvinaisia; niitä lienee Suomessa satakunta. Kuvia vaikkapa catinka.fi:n, tapaamani kasvattajan, sivuilla. Siellä on tietoja myös kihara- ja väriyhdistelmistä ja siitä, mitä kasvatuksessa saa käyttää.

Tuttavapiirissäni ei ole kovin paljon rotukissoja, vaikka kissarakas kaikin puolin olenkin. Luen mielelläni rotuotuksista kertovia blogeja, koetan kuvitella, millaista olisi rutistaa 12-kiloista maine coonia, ja muistan lapsuudesta sukulaistädin siamilaisen, Joken. Omat kissat ovat aina olleet kotikissoja, maatiaisia, vaikka Pepistäkin toisinaan kysytään, onko se venäjänsininen. Ja kovin tutunnäköinen näyttelyssä rotua edustamassa ollut kissa oli.

Näyttelyissä olen käynyt harvoin, minusta kun ne ovat ihmisten touhuja, joilla ei ole paljon kissojen kanssa tekemistä. Kauan kauan sitten ensimmäisestä kissanäyttelystä jäi tympeä maku suuhun. Joku kissa parkui levottomana häkissään, ja kasvattaja selitti, että se oli saanut pentuja vähän aiemmin ja etsi nyt niitä. Pentuhäkki oli salin ovensuussa houkuttelemassa väkeä sisään. Sydän musertui, kun kuuntelin emon hätää huoneen toiselta puolen ja ajattelin bisnesmielen päätöstä. Jätin kissanäyttelyt vuosiksi väliin.

Siksi oli mukavaa ja lohdullista jutella Cat-Inkan väen kanssa ja huomata, kuinka he tunnistavat kissojen stressin hälisevässä tapahtumassa. Kuulin vähän taustaa; siellä taitaa olla kaikin puolin eläinrakasta ja rauhallista väkeä. Käymään saisi kuulemma ihan oikeasti mennä. Kiitos juttuhetkestä, Arja! Toivottavasti pääsitte turvallisesti kotiin.

Ahaa, terveisiä myös sabotööri Ninniltä, joka hyppäsi näppäimistölle varmistamaan, että myös omasta kissasta välitetään, vaikka toisesta vähän kirjoitellaankin. Äsken kun olin Instagramissa, tietokonekissamme vaihtoi sivuksi iltapäivälehden. Ja mistä siellä kirjoitettiin? Siitä, millaisia  isiä LEIJONAT ovat…

Sain messuille vapaalipun, koska bloggaan messujen aihepiireistä.

Ninnin viikon viikset Instagramissa

Ninniin viikon viikset #kissojenmovember

Eräänä aamuna oli rauhallinen viiksihetki Ninnin kanssa. Instagramissa pinnineppiblog Ninni esittelee valkeita aamuviiksiään kummaltakin puolen. Mikä profiili tässä nyt sitten voittaa toisen?

 

Piskuinen joskin paljon kommentoitu – lämmin kiitos ja kehräyksiä teille kaikille – kissablogini ei sentään saanut bloggaajapassia Meidän viikonlopun lemmikkimessuille, mutta toki ne sinne bloggaajan halusivat, semminkin kun kirjoittaja on kaksoisroolissa kissa- ja matkabloggaajana. Välipalasta ja naulakosta ei ole siis tietoa, ne olisivat tulleet passin turvin, mutta ilmaislippu odottaa. Lauantaina olen menossa katsomaan, millainen kokemus moinen tapahtuma on.