Kelpaisiko kiharat? Uusi tuttavuus kissamessuilla

Selkirk rex

Selkirk rex

Kierrellessäni lemmikkimessuija lauantaina osuin kissarotuja esittelevään täyteohjelmapätkään.

Esittelypöydälle nostettiin kotikissasta persialaiseen, maine cooniin, birmaan ja siperiankissaan asti näytille olentoja, joiden taustasta kerrottiin tarinoita ja tosiseikkoja. Järjestäjänä oli Catfanciers of Finland.

Kuvan kiharainen oli minulle uusi selkirk rex. Osuin kasvattajan juttusille hieman myöhemmin ja sain kuvata karvapörrön vielä likempää. Vielä harvinaisen rodun pentueita tulee pari vuodessa, yksi lähiaikoina, ja jopas alkoi bloggaajan mieli tehdä Lappeenrantaan.

Rex-kissarodut ovat tavanneet saada nimensä paikannimen mukaan, kuten Cornish rex, mutta Selkirk oli alun perin perheenjäsenen sukunimi. Pehmopörröt ovat hyvin harvinaisia; niitä lienee Suomessa satakunta. Kuvia vaikkapa catinka.fi:n, tapaamani kasvattajan, sivuilla. Siellä on tietoja myös kihara- ja väriyhdistelmistä ja siitä, mitä kasvatuksessa saa käyttää.

Tuttavapiirissäni ei ole kovin paljon rotukissoja, vaikka kissarakas kaikin puolin olenkin. Luen mielelläni rotuotuksista kertovia blogeja, koetan kuvitella, millaista olisi rutistaa 12-kiloista maine coonia, ja muistan lapsuudesta sukulaistädin siamilaisen, Joken. Omat kissat ovat aina olleet kotikissoja, maatiaisia, vaikka Pepistäkin toisinaan kysytään, onko se venäjänsininen. Ja kovin tutunnäköinen näyttelyssä rotua edustamassa ollut kissa oli.

Näyttelyissä olen käynyt harvoin, minusta kun ne ovat ihmisten touhuja, joilla ei ole paljon kissojen kanssa tekemistä. Kauan kauan sitten ensimmäisestä kissanäyttelystä jäi tympeä maku suuhun. Joku kissa parkui levottomana häkissään, ja kasvattaja selitti, että se oli saanut pentuja vähän aiemmin ja etsi nyt niitä. Pentuhäkki oli salin ovensuussa houkuttelemassa väkeä sisään. Sydän musertui, kun kuuntelin emon hätää huoneen toiselta puolen ja ajattelin bisnesmielen päätöstä. Jätin kissanäyttelyt vuosiksi väliin.

Siksi oli mukavaa ja lohdullista jutella Cat-Inkan väen kanssa ja huomata, kuinka he tunnistavat kissojen stressin hälisevässä tapahtumassa. Kuulin vähän taustaa; siellä taitaa olla kaikin puolin eläinrakasta ja rauhallista väkeä. Käymään saisi kuulemma ihan oikeasti mennä. Kiitos juttuhetkestä, Arja! Toivottavasti pääsitte turvallisesti kotiin.

Ahaa, terveisiä myös sabotööri Ninniltä, joka hyppäsi näppäimistölle varmistamaan, että myös omasta kissasta välitetään, vaikka toisesta vähän kirjoitellaankin. Äsken kun olin Instagramissa, tietokonekissamme vaihtoi sivuksi iltapäivälehden. Ja mistä siellä kirjoitettiin? Siitä, millaisia  isiä LEIJONAT ovat…

Sain messuille vapaalipun, koska bloggaan messujen aihepiireistä.

7 thoughts on “Kelpaisiko kiharat? Uusi tuttavuus kissamessuilla

  1. Sheban paketin yksi on jo syöty meillä. Avasin vasikanlihan makuisen arvellen, että se varmaan on kolmesta se joka ei erityisesti kissaa inspaa, kun tämän herkkuja ovat kana ja kala muttei liha. Vielä mitä, poju hotkaisi aterian sellaisella vauhdilla, että olin varautunut nousemaan yöllä siivoamaan oksennusta, kun ahmatin vatsa alkaa kipuilla. Onneksi sitä oksennusta ei tullut, auttoi varmaan että mousse on sulavaa tavaraa. Pitäisiköhän ihan antaa Sheballe kehupalautetta?

    • Juu, messuilla tosiaan sai Sheban tervetuliaiskassin, ja meilläkin maistettiin uutuutta. Ostan harvoin tuota merkkiä näille Pepin kana-allergian vuoksi, mutta Ninni voi tietysti maistaa kaikkea.

      Aina kannattaa kiittää firmaa. Ilahduttaahan se, elleivät peräti innostu lähettämään lisämaistiaista. En tiedä, en ole kokeillut.

      Kovin paljon näytteilleasettajia ei messuilla kai ollut, ellei kasvattajista kissoineen puhuta. Minä tutustuin kivaan kissoista ja koirista huolehtivaan firmaan, ja siitä saatte lukea ensi viikolla.

      • Niin se piti sanoakin, että kissanleluja sai ihan hakea. Tavoitteena oli tuoda kissalle lelu kotiin, mutta tuntui että kaikki myyjät olivat koirien asialla. Vinkuleluja ja luita. Lopulta sanoin asiasta yhdelle eläinlääkäriasemalle, joilla oli myynnissä koiratavaraa. Asiakaspalvelullinen myyjätär sanoi sitten, että saan ostaa nimelliseen yhden euron hintaan jonkin kissanlelun arvontapalkinnoiksi tarkoitetusta kasasta. Sieltä löytyikin sitten kissanmintuntuoksuinen leluhiiri, joka on saanut senioriin vipinää.

  2. Rekkurescuen osastolta löysin. Ostin kissanminttupallon, joka ihastutti Ninniä niin, ettei se kassia penkoessaan malttanut tulla tervehtimäänkään, ja potkuttimen, joka odottaa vielä vuoroaan.

  3. Pingback: Intoa, uskoa, ihmislaatua: ravinteita öljystä kissoille ja koirille | pinnineppi's Blog

  4. Onpa suloinen selkirk rex! 🙂 Ja kiva juttu, että kerroit rodusta lisää. Ystävälläni on suuri cornish rex -katras (joka esiintyi kerran blogissammekin), mutta selkirkeistä ei minulla ole mitään kokemusta. Tiedätkö, ovatko ne luonteeltaan samanlaisia kuin cornish rexit? On jännää, miten erilaisia erirotuiset kissat ovat. Säpäköiden kiipijärexien jälkeen omat pumpuliräggärit tuntuivat entistä luppanammilta. Minäkään en ole koskaan ollut innokas näyttelyasioista ja päätin heti kissoja hankkiessani, että haluan lemmikkitasoiset kissat, joita ei tarvitse käyttää arvosteltavana. Poseeraammekin vain täällä kotosalla. 🙂 Hyvä, että Ninni pitää huolen siitä, että omatkin kissat saivat postauksessa erityismaininnan! ❤

    • Hei, hyvä kysymys, Sandra. Minäpä otan selvää ja kirjoitan myöhemmin. Rotuesittely taisi keskittyä omistajan luonteeseen: pitää kestää jatkuva bad hair day -kommenttien satelu…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s