Uusi kissanruokaherkku, jonka Peppi keksi

Sen lisäksi, että kissat yleensä ovat aika vaihtelunhaluisen ja nirson maineessa, mitä tulee ruokakipon sisältöön, joskus ne keksivät kummallisia eväitä itselleen (tässä tilastossa eivät huonekasvit ole mukana).

Tuttavakissa haistoi paprikan jo kaupan kassahihnalta ja onki sen ostoskassista esiin kaikkien muiden ruokien alta ennen kuin kaupassakävijä oli saanut saappaat jalastaan.

Entiset kissani Laku ja Viivi, jotka elivät 20 ja 17 onnellista kissanvuotta taloudessa, löysivät vanhoilla päivillään uuden herkun, jota en ikinä olisi osannut oma-aloitteisesti tarjota. Nakersin kerran sohvalla brietä, ja kohta kissa istui olkapäällä kuin papukaija ja tunki kuonoaan juustoa kohti. Kysyin äimistyneenä, halusiko se osille, ja toden totta, juuston pehmeä sisus oli kehruuttavan ihanaa. Pinnan kittikerros aiheutti tyrmistynyttä puistattelua, mutta pehmoinen valkohomeen alla asustava juusto oli jotain, mitä piti silmät ummessa ja kehräten mutustaa.

Kun ostoskassistani äskettäin tuli esiin 55-prosenttinen vientiin tarkoitettu juusto, Peppi väitti, että se on sen. Vaikka tuotteeseen onkin mediassa liitetty P-kirjain, kuten Peppi-kissaan, palveluskunta oli hieman eri mieltä siitä, ketä varten pyöreitä kiekkoja kaupasta kotiin oli kannettu. Saman juustomerkin pienemmät rasvaprosentit eivät ole ikinä kiinnostaneet kissoja.

Ja ei, tämä postaus ei sisällä minkäänlaista sponsorointia tai muuta mainosyhteistyötä.

Ihmeellisintä, mitä Peppi on syönyt, on suppilovahveroista tekemäni pasta. Kastikkeessa oli lisäksi kinkkua ja kermaa tai ruokakermaa. Nostin annoksen lautaselleni ja käännähdin hetkeksi. Kun palasin pöytään, kissa väänsi niskat vinossa ja silmät ummessa ruokapöydän tuolilla sienenpalaa menemään ja tuntui pitävän herkusta.

Tai niin luulin, että se oli kumminta, mitä Peppi voi ruokavalioonsa keksiä. Äskettäin lämmitin itselleni hernekeittoa, ja Peppi tuli katsomaan, mitä niin kovaa vauhtia lusikoin. Onki sitten herneen kerrallaan kulhostani ja söi monta kourallista.

Hernekeitto on kissanruokaa

Ihmettelin kissanruokauutuutta töissä ja kuuli heti tarinan toisesta kissasta, joka pisteli hernekeittoa monta lautasellista. Onko teillä herneensyöjäkissoja? Meidän salaatinpopsija ja kurkkufriikki yllättivät minun ystäväpiirini.

8 thoughts on “Uusi kissanruokaherkku, jonka Peppi keksi

    • Hmmm… En minä ihan tätä ajatellut, kun mietin, pitäisikö kokeilla barffausta.

      Annoin yhtenä päivänä vähän jauhelihaa raakana, kun tein itselleni ruokaa. Usein paistan osan jauhelihasta puolikypsäksi ilman mausteita ja suolaa ja annan kissoille ennen kuin teen itselleni annoksen. Sillä kertaa tarjosin raakana pikku lihapulla-annoksen, ja sekös oli energisoivaa. Peppi kävi kaivamassa hyllyn kätköstä sen laserpistejutun ja heitti minua sillä. Nyt leikitään!

      Ai niin, kuulinko kerran tarinan Pepistä ja kermasarvesta, jota ei sitten löytynytkään mistään?

      • Kyllä kuulit. Se kävi pöydältä nappaamassa kermasarven, joka oettiin sitlä pois ja laitettiin roskiin. Illalla kyseistä sarvea ei löytynyt enää roskiksesta tai mistään muualtakaan. Vain muutamia murusia lattialta. 🙂

  1. Huh, meidän pienet aristokatit saavat aristokraattiset pikku masunsa sekaisin jo pelkästä ajatuksesta. 🙂 Niiden ruokinta on ollut aina hyvin “kieli keskellä suuta” -henkistä. Tänään Juju tuli nuuhkimaan aamiascroissantiani. Annoin sen tutustua herkkuun, koska oletin, ettei se kuitenkaan tajuaisi maistaa sitä, mutta kas – pikkuinen suu alkoikin aueta, joten tungin äkkiä voisarven omaan suuhuni, jottei herran pikku masu menisi sekaisin. Pitkä karva + löysä masu = kaikkea muuta kuin mukavaa.

    • Postauksen tarina ei tainnut kuulostaa kovin tieteellisen tarkalta ruokinnalta. Meilläkin silti katsotaan, mitä kuppiin pannaan, koska Peppi on allerginen kanalle, joka yleensä sulaa kissoilla hyvin. Harmaaturkkiparkani sai siitä ihottumaa.

      Voisarvijutustasi tuli mieleen, että kouluaikoinani söin kerran keksiä samalla kun luin jotain. Ja yhtäkkiä korvan juuresta kuului “Raps!” ja keksistä oli kadonnut pala…

      Kauan aikaa luulin, että Peppi ei osaa naukua, kun se aina vain hurisi ja kurahteli lempeän kysyvästi. Ja sitten kerran ruoka oli lopussa, ja löytyihän niitä äänivaroja! Pohjoissuomalainen maatiaiskissa puhuu, kun on asiaa…

      Kiitos, Sandra, Nuppu ja Juju, blogini lukemisesta. Korjaan: blogimme. Kissojen blogin.

      • Kivahan tätä blogia on lukea! 🙂 Kissojen touhut jaksavat aina paitsi huvittaa myös ihmetyttää. Jujulla olisi ilmeisesti hinku tehdä nyt ruokakokeiluja, sillä tänään sain sen kiinni keittiön sivupöydältä nuolemassa juustohöylää, jolla oli siivuteltu maalais-Goudaa…! Kissa siis äkkiä kainaloon ja höylä pesuun. 🙂 Olisin niin onnellinen, jos meidänkin kissoilla olisi vähän normaalimpi masu. Meillä homma on ihan hirmuisen tarkkaa, ja on vain ne muutamat varmat ruoat, jotka pitävät kikkareet juuri täydellisinä… Ehkä ikä tuo tullessaan rautaisemman vatsan. Näin ainakin toivon.

  2. Pingback: Tukanpesupäivä | pinnineppi's Blog

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s